maanantai 6. toukokuuta 2013

Qeridoo Speedkid2

Asfaltti tuli esiin ja pyöräilykelit alko. Tuli siis aika hankkia lastenkuljetuskärry.
En tiiä miten meillä nämä hankinnat on aina niin vaikeita päätöksien osalta, mutta tämä ei tehnyt poikkeusta senkään osalta. Netti kahlattiin läpi, pyöräliikkeet kierreettiin ja käytiin tutustumassa kavereitten kärryihin.

Suurimmaksi ongelmaksi tuli pyöräkärryjen valtava hintahaitari. Cittarin avajaisissa ois Matkaaja kärryn saanut 99 eurolla ja kallein kärry nettikaupassa oli 1200 euron luokkaa.

Olisin ehdottamasti kaivannut laajaa, puolueetonta kärrytestiä suosituimmista kärryistä. Kuningaskuluttaja testasi jokunen vuosi sitten kärryjä, mutta kaipasin vielä laajempaa katsausta.

No tutuillamme oli kärryjä halvimmista miltein kalleimpaan kärryyn. Käytiin katsomassa Bilteman, Groozerin ja Chariotin kärryjä. Tästä ei kuitenkaan ollut oikein apua kun kaikki oli tyytyväisiä omaan kärryyn. He joilla oli edullisemmat kärryt, kehuivat niitä, että kärry ajaa asiansa. He joilla oli hieman arvokkaammat kärryt eivät olisi vaihtaneet niitä halvempiin. 

Niin. Siinäpä sitten mietittiin, että mikä kärry ois meidän. 

No sen verran oltiin viisaampia kierroksemme jälkeen, että kärryssä pitää olla ainakin tyuöntöaisa, jotta kärryn voi ottaa pyörästä irti ja työntää sitä. Se päätös pudotti jo useamman kärryn listaltamme. Seuraava kärryjen pudottava vaatimus oli jousitus. Todella harvassa kärryssä oli tämä ominaisuus. Lisäksi istuinpenkin kaltevuus, paino ja ulkonäkö vaikutti päätöksen tekoon hinnan lisäksi.

Valintamme oli lopulta Qeridoon Speedkid 2. Valintaan vaikuttivat kärryssä oleva säädettävä työntöaisa, jousitus, alumiinirunko, ulkonäkö ja tummennetut ikkunat. Ostettiin kärry kuitenkin ihan summassa, sillä livenä ei oltu nähty kärryä, enkä löytänyt mitään käyttäjäkokemuksiakaan netin syövereistä. Ollaan me nyt testikaniineja ja testataan kärryn käytännöllisyys ja laatu.

Kyllähän se niin on, ettei täydellistä kärryä varmasti olekkaan. Parin testi-ajon jälkeen on joitakin seikkoja joita muuttaisin kärryssä toivimimmiksi. Luukkua tulisi saada 5-10 senttiä ylemmäksi auki ja yläkaarta saman verran taaemaaksi, näin pienen lapsen saisi laitettua valjaisiin helpommin. Tavarakorin kantta muuttaisin muun muotoiseksi. Nyt se hieman pussimainen ja sateella kerää veden siihen. Jos kannen saisi vaikka tarralla kiinni selkänojaan saisi kannen tiukaksi, eikä vesi kertyisi kannen päälle. Tavarakorin muoto voisi myös olla tilavampi. Kärryssä on 5-piste valjaat se on ihan hyvä, mutta haara remmiä tulisi voida asentaa useampaan asentoon, lähemmäksi ja kauemmaksi selkänojasta. Nyt, kun Eeda on velä niin pieni niin on haararemmi liian kaukana ja Eeda pääsee vähän valahtamaan. Täytyy kehitellä joku tyyny tai vastaava alaselän alle antamaan lisätukea.

Tyhjänä kärryä vetäessä ei edes huomnnut, että se oli pyörän perässä. Eedan ollessa kyydissä tiesi, että vetää kärryä, mutta kyyti oli kylläkin tasaista. Ylämäessä ja vastatuulessa saa varmasti tehä hiukan ylimääräistä työtä, jotta saa ittensä ja kärryn veivattua mäen päälle.


Paketti saapunut Saksanmaalta.



Eeda testaa onko kangas kestävää, 
vai meneekö hampaat läpi.



Ei kauan kestänyt kun kärry oli kasassa.



Kärryssä oli kiva oleilla. 
Johanna leikkii Eedan kans.


Tavarakorin kansi jää pussukalle.



Haara-osaa tulisi saada myös lähemmäksi selkänojaa.



Ei ku menoks!






  


  

8 kommenttia:

  1. Hei!

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Löysin sivusi sattumalta googlettaessani kyseisiä kärryjä. Itsekin innoistuin samaisista menopeleistä netin kärryviidakossa surffatessani, mutta käyttökokemuksia en tätä ennen ollut löytänyt. Kiitos siis kokemuksesi jakamisesta :) Täytyy heti hyödyntää ja kysäistä muutamaa juttua... Tuliko kärryissä automaattisesti mukana sellaiset "niskatuet", jotka ainakin joissakin kyseisen kärryn kuvissa on vai ovatkohan lisävaruste? Toimiko teillä Saksasta tilaaminen ongelmitta ja tuliko paljon postikuluja? Katselin myös, että sieltä tilaamalla saisi edullisemmin. Sitäkin mietin, selviäisikö siinä tapauksessa kasaamisesta ja säädöistä myös sellainen, joka ei ole tekniikan ihmelapsi, kun käyttöohjeita tuskin tuli suomen kielellä.. :) Oletteko vielä olleet tyytyväisiä ostokseenne? :) Aurinkoisia kärryttelykelejä teille!
    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nyt vasta huomasin kommenttisi, joten anteeksi viive:) Niskatuet (2kpl) tulee mukana, toki ne on vähän lörpöt, että antaa periksi vähän liian paljon. Juu saksasta tilaaminen onnistu hyvin, ebayn kautta maksu, oisko noin 30 euroa tullut postit, eli kaiken kaikkiaan noin 100 e halvempi saksasta kuin suomesta. Kasaaminen oli tosi helppo, työkaluja ei tarvittu. Kyllä kärryt asiansa ajaa, ihan tyytyväisiä ollaan, mutta toki monta pientä parannettavaa kohtaa niissä on.

      Poista
  2. Moikka! Oletko koittanut käyttää kärryä rattaina? Toimiiko?

    VastaaPoista
  3. Vain kerran, rengas systeemi on aika iso raahata mukana ja onhan se oma hommansa vaihtaa se siihen, kuten muissakin kärryissä. Meillä kärry ollu koko ajan kiinni pyörässä kun kuskattu lasta hoitoon, kauppaan yms. Mutta siis jos ei muutama kyykistyminen haittaa kun venkslaa rattaan paikalleen niin itse rattaina sitten varmasti toimii.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kokemuksistasi! Voiko kärryä käyttää helposti kahden eri pyörän kanssa? Eli tuleeko mukana kaksi akselikiinnityssysteemiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni tuli vain yks, ostettiin toinen biltemasta joka sopii tähänkin kärryyn se ei montaa euroa siellä maksanut.

      Poista
  5. Heips! Löysin sivun kun yritin etsiä kokemuksia juuri tästä kärrystä. Mistä tilasit kärryn (nettisivuilta)? Oletteko kokeilleet vaunu ominaisuutta?

    VastaaPoista
  6. Hei. Kyseinen kärry kiinnostaisi myös. Joissain kärryissä on ollut ongelmana, että lastatessa lapsia kyytiin pyörä kaatuu, onko teillä ollut tämän kärryn kanssa tätä ongelmaa? Kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista