sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hiekkalaatikko

Projektia projektin perään. Ne vain muuttaa muotoaan vuodenajan mukaan.
Tällä kertaa vuorossa oli hiekkalaatikko lapsille. Oli jo lähellä, että oltaisiin käyty Biltemasta ostamassa muutaman kympin valmis hiekkalaatikko pihalle. Mutta viime tingassa keksittiin, ettei me nyt tietenkään ihan tavallista neliskanttista laatikkoa haluta, jotain erikoista tähänkin kai on keksittävä. Ja googlen kuvat avuksi. Mulla oli visio, että haluaisin saada hiekkalaatikon jotenkin upotettua johonkin muuhun rakenteeseen kuten terassiin tai kukkapenkkiin.. Aluks meillä oli hiekkalaatikon paikkakin vähän hakusessa, mutta päädyttiin sitten laittaa se leikkimökin viereen, koivun alle. Tiedän, ettei varmasti ole fiksuinta laittaa hiekkalaatikkoa koivun alle, mutta se oli ainut varjoisa paikka ja ompahan lasten leikki jutut vähänkään vierekkäin.

Purettiin meidän vanha talon seinämästä lähtevä terassi, joten siitä saatiin "ilmaiseksi" rakennusvärkit hiekkalaatikkoprojektiin. Rakennettiin leikkimökille oma terassi, joka jatkuu kiertäen leikkimökin toiselle sivulle ja siihen keskelle tuli sitten terassiin upotettu hiekkalaatikko.

Oiskohan taas vaan päässyt aika paljon helpommalla sillä Bilteman laatikolla, mutta piru vie eipähän ole joka pihassa samanlaista hiekkalaatikkoa kun meillä!



Ekku piti korottaa leikkimökkiä.



Rakennuspuuhat käyntiin.





Laatikko-osa.



Maatakin kaivettiin laatikon pohjalta poies.



Eeda ja Janne lapioi kärryllisen hietaa laatikkoon.



Vihdoin ja viimein saatiin laittaa hiekkalelut hiekkalaatikkoon.



Yhtä lankkua vaille valmis.



Valmiina leikkeihin.



Eedan haravalla on oma paikka.



Hiekkalelut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti