Aamulla lumen tultua yöllä, nostin Eedan sohvalle katsomaan ikkunasta ulos. Eedan suu meni aivan pyöreäksi ja kuului pitkän aikaa vain oho, oho. Taisi lumen ihmetteleminen olla jo aika jännää puuhaa. Aina kun käveltiin ikkunan ohi ja se näki ulos oli kommentti, oho.
Kun lähdettiin ulos tekemään tuttavuutta lumen kanssa taisi ihmettely muuttua peloksi. Eeda sai hepulin, kun lunta meni sen kumppareitten päälle. Koitettiin useamman kerran olla ulkona, mutta Eeda vain seisoi kuin tatti ja halusi syliin. Se ei uskaltanut koskea lumeen ja meni pakoon ku otin lunta käteen ja yrityin näyttää sitä sille. Ainut kiva mitä lumessa oli, että saatiin kaivaa pulkka esille ja mennä pulkkamäkeen. Se oli hauskaa niin kauan kun me jaksettiin vetää sitää mäen päälle ylös, mutta auta armias kun sanottiin, että nyt riittää mäenlasku ja lähdetään kotia. Itkupotkuraivari.
Nähtäväksi jää päästäänkö me sinuiksi lumen kanssa koko talvena!
Kyllä lumessa riitti ihmettelemistä!
Ulkona oleminen ei sitten enään ollutkaan yhtään kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti