maanantai 19. elokuuta 2013

Laatotusta

Koko viime syksyn ja nyt tämän kevään meidän eteinen on ollut kuin hiekkalaatikko. Niinsanotulta parkkipaikalta ovelle on käynti ollut hiekkapolku, jossa ollaan muovimattoa yritetty pitää vähän kengänpohjia hiekalta suojaamassa.

Heti kun oltiin portaat saatu valmiiks tehtyä alettiin mallaileen laatotusta. Haluttiin kaarteita vähän sinne ja tänne. Aluks vähän hirvitti, että miten saadaan laatat fiksusti laitettua kaarteissin, mutta pelko oli turha. Valitsemamme laatta on hieman soikean mallinen, niin se mallaantu aika hyvin kaarteisiin.
Laatotus tuli aika nopsaa valmiiksi, toki ne viimeistelyt tahtoo aina venähtää, mutta aika vähin ärräpäin selvittiin. Ekan sateen jälkeen todettiin, että laatotuksen viereen on tehtävä vielä kaivo, koska kaikki sadevesi keräänty laatotuksen ja nurmikon väliin. No, vähän taas maata auki ja kaivo tilalle, onneksi sadevesiviemäristö meni juuri sopivasti lähettyviltä.

Ja hyvähän siitä tuli, taas piha näyttää astetta valmiimmalta.

Paitsi meidän autojen lämmityspistorasiat. Ne kököttää yhen kepin nokassa ja ne tulee varmasti ens talven siinä olemaan, koska meidän tulevan tolpan suunnittelu on vielä puolitiessä. Mulla ois siihen toki hyvä idea, mutta se idea loppuu vähän kesken. Mutta sittenhän mulla on Janne, joka kehittää sen loppuun, mutta se ei oikein ollu mun kanssa samaa mieltä. En halua siihen tavallista autolämmityspistorasiatolppaa vaan vähän jotain persoonallisempaa. Jää nähtäväksi millanen siihen tulee!



Pohjien tekoa.



Siitä se lähti.



Rappusilta päin..



Pihalta päin..



Ja sivusta päin..



Ideaa vaille!



Kaivokin pääsi johdattaan vedet oikeaan paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti