Aina niin vaikea aloitus

Kyllä mulle sanottiin silloin kun Eeda syntyi, että aloita pitään blogia. En aloittanut. Kun ostettiin vanha rintamamiestalo olisin voinut aloittaa blogin kirjoittamisen remontoimisesta. En aloittanut. En leivo kumminkaan niin paljoa että pitäisin leivontablogia. Tykkäisin sisustaa, mutta en osaa, joten sillä saralla olen väärä henkilö pitämään sisustusblogia. En askartele, inhoan näpräämistä. En enää urheile, enää ei ole teille kerrottavana miten lenkit on sujunu. 

Olen kotiäiti, elän normaalia arkea. Asun nyt 8,5 kuukauden ikäisen tytön ja mieheni kanssa vanhassa talossa. Siivoan, käyn kaupassa, lykään lumia, leikkaan nurmikkoa, teen ruokaa, joskus leivon, joskus sisustan, joskus remontoimme. Mutta ei meidän arki näin tylsää kumminkaan ole, tehään paljon kaikkea kivaa, käydään kyläilelmässä, lastenvaate- kynttilä- tupperware- sun muilla kutsuilla, käydään syömässä ja kahvilla, lenkillä, soppailemassa, ulkona ystävien kans, ulkona kahdestaan, leikitään tytön kanssa ja ennenkaikkea istutaan ja ihaillaan meidän iki-ihanaa lastamme. 

Mutta meillä on paljon ystäviä, kaikkien kans ei mitenkään kerkeä kaffitella viikottain. Meillä on sukulaisia toisella puolella Suomea, joita ei nähä viikottain. Siksipä ajattelin että voisin tätä kautta kertoa mitä meille kuuluu.

Eli tässä on blogi jossa ei ole päätä eikä häntää, otteita sieltä sun täältä meidän elämästä. Mutta ei se mitään, nyt mulla on jotain tekemistä kun Eeda nukkuu päikkäreitä, sillä ei aina jaksa siivota!

                                      

                                            Majapaikkamme, ikuinen projekti, unelma.