Ryömimistä

Nyt on Eedan lelut vaarassa, koska Eddi on oppinu ryömimään. Aluks se alko vetään itteänsa pelkästään käsillä eteenpäin, kunnes muutaman päivän jälkeen alko koko vartalollaan tekeen töitä päästäkseen leluihin käsiksi. Vaikkei Eedallakaan paljoa ole leluja jossa on oikein pieniä osia, saa nyt kyllä lattioita syynätä entistä tarkempaan että mitä mielenkiintosta sieltä löytyykään joka voisi päätyä Eddin suuhun. Eeda on jo monet itkut joutunut itkemään, kun Eddi on mennyt koskeen hänen kirjoihin, vaatteisiin tai leluihin, jotka on lattialla ollu. No, se tekee vain hyvää kun oppii jakamaan tavaransa. Eedaa vaan ärsyttää kun Eddi kuolaa niin kauheasti, ku kaikki tavarat on märkiä sen jälkeen ku ne on päätyny Eddin käsiin.

Vielä ei taloa ympäri ryömitä, mutta sen verran että on

 super kivaa ku pääsee liikkuun ja kaikkiin leluihin käsiks.

Kappas, minulla on jalat!

Eddille ilmestyi jalat juuri puolivuotis päivänsä jälkeen. Puolivuotis kuvissa Eddi ei vielä ollu löytänyt varpaitana, mutta muutama päivä sen jälkeen varpaat löytyikin. Samanlaiset kuvat lapsista otettu puolivuotispäivänä, vaan sillä erotuksella että toinen pitää jalostana kiinni ja toinen ei. Onkohan siinä jo havaittavissa tytön ja pojan ero?

Näettekö, minulla on jalat.

Viikkokalenteri

En tiiä onko tämä vanhenemisen merkki vai mitä, mutta mulla oli sellanen tunne, että kohta unohan jotaki. Viikottaiset säännölliset menot olin kirjottanut paperille ylös, mutta sellaset kavereiden kaa sovitut jutut oli vain mun muistin varassa. Jotenki viime aikoina on tullu sellanen tunne, että oonko unohtanu jotaki. Joten ennenku unohin jotaki sovittua juttua, päätin että tarvitaan viikkokalenteri. Iso kalenteri, johon saan merkattua kaikkien harrastukset ja muut menot ja jota pystyy muokkaan ja muokkaan viikko viikolta.

Kahlasin nettikaupat sun muut, mutta totesin hienot sisustus liitutaulut liian pieniksi ja kalliiksi. Joten ostin halpaa liitutaulutarraa, leikkasin ne ja annoin Jannelle tehtäväksi liimata ne jääkaapin oveen. Sikis, että jos oisin ite liimannu niin ne ei ois tullu siihen suoraan eikä välttämättä sopivasti vinoonkaan. Suurin ongelma mulla oli löytää liitutaulutussi, mutta löyty Kokkolasta yksi sellainenkin, joten nyt ei tarvi liidullakaan sotkia.

Hah, nyt meillä on viikkokalenteri jääkaapin ovessa, joten nyt jos unohetaan jotaki niin sitten sen saa jo laittaa dementtian piikkiin!

Janne ku tekee niin se on millin tarkkuudella jos ei tarkemminki.

A4 pieneni aika rutkasti.

Nyt pitäis muistaa olla oikiassa paikassa oikiaan aikaan.

Pomp pomp

Voi sitä Eddin riemua, kun se pääsi ekan kerran pomppukiikkuun! Eddi rakastaa pomppimista niin sylissä kuin näköjään kiikussakin.
Ja voi sitä Eedan surua ja pettymystä kun hän ei päässyt pomppukiikkuun!

Kuitenkin ajattelin, että onneksi niitä on kaks, joten saavat harjotella pettymyksen ja jakamisen tunnetta pienestä pitäen. Vaikka eihän se meistä vanhemmistakaankivaa ollut kun ei toinen päässyt jakamaan pomppimisen riemua, mutta sellasta se on.

Sellanen arki-ilta meillä oli viime viikolla.

Pomppu Eddi pääsi pomppukiikkuun.

Retkellä

Käytiin viikonloppuna retkellä Isokosken laavulla. Tarkotus oli mennä iltapäivällä paistaan makkaraa sinne, mutta aamupalapöydässä hokattiin että tuliki muuta menoa iltapäiväksi. Joten perhe Eskola-Lassila teki jälleen kerran pika lähdön, mutta sehän on meille ihan normaalia. Eväät reppuun ja lapset autoon. Ei vain keritty soittaa ketään kavereita meidän mukaan, mentiin siis ihan vaan omalla porukalla.

Matka autolta laavulle oli sopivan mittanen niin Eedakin jakso kävellen melkein koko matkan. Eddi nukku koko reissun, joten se ei paljoa retkestä tiennyt. Eedasta kaikkein kivointa koko aamupäivässä oli varmaankin vesilätäköt. Autolle takasi tultaessa saatiin vaan riisua tyttö haalareistaan enneku sitä pysty nostaan takasi auton kyytiin. Kyllä se tykkäs että oli aika jännää käydä kattoon sillalta ku joki virtas ja kodassakin eväät maistu.

Oli mulla marjapoimuriki mukana. Aattelin, että jos polun varressa on puolukkaa voin ne poimia ja laittaa satsin puolukkamehua. Oli vissiin jollain muullaki ollu sama ajatus, ku mehtä oli perkattu viimistä puolukkaa myöten. Joten ei ollu puolukkaa tuotavana kotia tältä reissulta, mutta kivaa oli siitä huolimatta.

Onhan tässä vielä syksyä jäljellä, joten ehkäpä keretään käydä jollaki muullaki laavulla makkaran paistossa.

Laavun suuntaan.

Matkalla ihmeteltiin isoa kiveä.

Joki oli vähän pelottavakin kun se kohisi.

<3

Äiti ja tytär.

Evästystä.

Pikkuveli veteli sikeitä.

Kunnossa pidetty paikka.

Ei oltu mulle asti puolukoita jätetty.

Tää se vasta kivaa oliki!

Ei haittaa, ylös vaan!