Merellä

Viikonloppuna oli hieno aurinkoinen keli. Hyvä ulkoilu keli siis. Paitsi, että tuuli vähän kylmästi, mutta ainakin aurinko paistoi. Käytiin meren jäällä kävelemässä ja kohteeksi otettiin Bastö. Fammun ja Gubbenin mökki siis. Eeda matkusti pulkassaan, jonka alla jäinen lumi rapisi mukavasti. Retkieväinä meillä oli kuumaa kaakaota ja rusinoita. Eeda vain oli katkera kun sille ei ollu kuumaa maitopulloa mukana.

Bastö

Ulkoillessa kuumaa kaakaota ei voita mikään.

Aurinkokin lämmitti.

Kevät tekee tuloaan.

Matkustaja.

Naistenpäivä

Pidä itsestäsi huolta

helli itseäsi, ilahduta itseäsi.

Se ei ole syntiä

vaan oikeaa rakkautta!

Sinä olet tärkein 

mitä sinulla on.

Ja kun sinulla

on hyvä olla

sinun lähelläsi

on myös toisten

hyvä olla!

Marleensa Ansio

Hyvää Naistenpäivää!

Portit

Alkoi neiti olemaan jo aika monennella rappusella menossa yläkertaan niin piti ne portit sitten hankkia. Olin kattonut, että Ikeassa ja Jyskissä on sellaisia ruuvattavia metallihökötys portteja. Ne oli kyllä suhteellisen edullisia, mutta silmää ne ei oikein miellyttänyt. Sitten kävin babycityssä ihan muilla asioilla ja samalla löysin valkoiset puuportit. Vielä enemmän ilahuin kun näin hintalapun, halvemmat entä aikaisemmin katsomani metalliportit. Kaupat tuli.

Eeda auttaa.

Kätevästi saa käännettyä pois edestä.

Nyt ei pääse tippumaan

Kyllä ärsyttää!

Asukasyhdistys

Mesilässä toimii aktiivisesti Mesilän alueen asukasyhdistys. Nykyään taitaa olla katoava luonnonvara tällaiset asuinalueiden yhdistykset, mutta täällä näyttää vielä olevan aktiivista porukkaa sitä pyörittämään.
Itse ei olla sen koommin vielä perehdytty yhdistykseen, mutta vuoden aikana on tullut ilmoituksia yhteisistä kevät- ja syysreissuista, juhlista, kirpparista ja lastentapahtumista.

Hiihtolomaviikolla yhdistyksellä oli lasten naamiaisluistelu tapahtuma Mesilän omalla jäällä. Vaikka ei Eedalle vielä luistimia jalkaan laitettu niin kärryiltiin jäälle ja käytiin katsomassa innosta luistelevia lapsia. Oli noitaa, lumikkia ja hämähäkkimiestä, kaikki sai palkinnon hienoista asusteista. Ja myös vanhemmille oli tarjolla kuumaa mehua ja sokerimunkkia, ai että oli hyvää.

Niin, mutta tällaiset yhditykset tarvii varmasti uutta innostunutta porukkaa pyörittämään toimintaa, talkoolaisia kun ei tahdo löytyä. Oli se sitten urheiluseuran tai minkä tahansa yhdistyksen toimintaa, kaikilla on varmasti sama ongelma, kaikki työ tahtoo kuormittua samoille henkilöille. Aikansa sitä jaksaa, kunnes tulee stoppi.

Nytkin kun oltiin naamiaisluistelu tapahtumassa tuli ilmi, ettei makkaranpaistoa ollut, koska ei ollut ketään joka olisi paistanut makkaraa. Tuli heti huono omatunto, että siinä me kaks tullaan tyhjinkäsin tapahtumaan, kun ihan hyvin meistä jompikumpi ois voinu seistä makkaragrillin takana tunnin verran ja paistella makkaroita Mesiläläisille.

Ollaan kummatkin kotoa opittu vanhanajan talkootyö ja se, että jonkun täytyy olla järjestämässä tapahtumia ihan vain oman mielenkiinnon vuoksi, eikä siitä aina itse tarvitse hyötyä milläänlailla. Itsekkin olen yks tai kaks kertaa ollut jakamassa mehua Klapurinjärvellä sormet ja varpaat kohmeesa. Siitä oli nautinto kaukana, mutta hiihtäjät oli tyytyväisiä kun saivat kuumaa mehua hiihtolenkillänsä. Kiireisinä lukiovuosina kerkesin pitää satujumppaa ja hiihtokoulua lapsille. Varmasti opettajat ois ollu sitä mieltä, että oisin voinu käyttää sen ajan kirjojen ääressä, mutta olihan se mukavampi lähteä liikuttamaan lapsia kuin istua nokka kirjassa kiinni.

Yleensä kun yrittää saada talkoo porukkaa kasaan kuuluu ihmisiltä vastaukseksi, ettei he kerkeä. Kaikilla on niin kiire. Onko oikeasti kiire, tekeekö ihmiset ittstäsä kiireisiä, vai onko se vain hyvä selitys?

Kumminkin ihmisiltä, joilta löytyy halua tehdä työtä yhteiseksi hyväksi löytyy aikaa kalenteristaan. Heidänkin on käytävä töissä, ruoka on laitettava, pyykit pestävä ja siivottavakin olisi jossakin välissä. Kaikilla on yhtä paljon tunteja vuorokaudessa, kyse on vain siitä miten ne haluaa käyttää.

Vapaaehtoistyötä on niin monenlaita. Voi käydä ulkoiluttamassa vanhuksia, olla perheiden tukena, järjestää kehitysvammaiselle tapahtumia, vastata auttavaan puhelimeen, järjestää urheilutapahtumia, paistaa makkaraa tapahtumissa, istua kokouksissa, kerätä varoja löytöeläimille. Lista on loputon.

Ehkä sinäkin löydät edes yhden keinon tehdä vapaaehtoistyötä, se ei ole paljon sinulta pois, mutta olen varma että se antaa sinulle paljon enemmän kuin ottaa. Ehkä mekin olemme ensi talvena sen  makkaragrillin takana Mesilän naamiaisluistelussa.

Naamiaisluistelussa.

Oranssi

Aloin yks päivä kattomaan Eedan vaatelipaston päälle ja jotenkin pisti silmään, että suurin osa värikkäistä vatteista on oransseja. Totta, kaikki vaatteet mitä sille on hankittu on väriltään oransseja tai jotain oranssia kuviota. Lienee turhaa kysyä mikä värikausi mammala on menossa:) Täytynee alkaa välttämään nyt tuota väriä ennen kuin siihen kyllästyy ihan kokonaan!

Jokin yhtäläisyys.

Hei hei

Eeda on oppinut vilkuttamaan. Se yhistää sanan hei hei ja vilkuttamisen. Vaikka kukaan ei ole lähdössä minnekkään, mutta sanotaan hei hei niin Eeda alkaa vilkuttamaan. Hassua, miten lapsi yhdistää sanat ja tekemisen.

Bai-bai!

Hukkapiilossa

Käytiin viime kesästä jouluun asti vauva-uinnissa. Siellä saapi sitten ottaa kuvia veden alla. Mehän mentiin kuvauksiin ja saatiin dvd, jossa oli kuvat ja videonpätkä Eedan sukelluksista. Kerettiin kyllä nähä kerran ne kuvat ja sitten se dvd hävisi, katosi, sitä ei enää löytynyt mistään.
Komerot pengottiin moneen kertaan, kassit ja laukut kopattiin, Kälviältä etsittiin, tuloksetta.
Oltiin jo menetytty toivomme, ettei niitä kuvia ja vieota saatu arkistoihimme, ne on kadunnut ikiajoiksi.

Nyt kun kaikki huonekalut on vaihtanu vähän paikkaansa ja aloin käymään tavaroita läpi, että mitkä menee mihinkin lipaston laatikkoon niin yhtäkkiä mulla oli se kadoksissa ollut dvd kädessäni. Se oli ihan siellä missä pitikin olla, laatikossa, jossa oli kuvia. Nyt ne kuvat ja videonpätkä täytyy heti laittaa koneelle, ennen kuin se levy taas katoaa!

Uiminen on niin kivaa!

Perhepotretti:)

Mekko

Eedan yks vee synntäreihin ja kuvaukseen ei enää ole kuin muutama kuukausi aikaa, mihin aika katoaa!
Eli piti alkaa jo ettimään juhlamekkoa. Ja kun jotakin ettii niin sitähän ei varmasti löydy, tyypillistä ainakin minulle.
Kiersin koko Kokkolan, marketeissa saan jonku vian kun nään lastenvaate tarjonnan, päässä alkaa värit heittämään ympyrää. Enkä halunnut ruotsalaisten ketjujen vaatteita tähän tarkoitukseen, kun niitä käytetään arkena.
Ainut kiva vanhanaikainen mekko löytyi sisustus- ja lahjatavaraliike Dahliasta. Mekko oli suomalaista käsityötä ja hinta sen mukainen. Sekin oli ehkä vähän liian raskaan oloinen, kun juhlat on kumminkin selvästi kevään puolella.
Sitten mummu ja paappa lähti viikonloppu reissulle Jyväskylään. Annoin mallikuvan ja tarkat värit mitä ettiä. (Eihän niillä ole muuta tekemistä rentoutumislomallaan kuin ettiä lapsenlapselleen juhlamekkoa). Onneksi on kuvaviestit olemassa nykyään, niin alko lauantai-aamupäivänä vaihtoehtoja tulemaan tekstareina.
Sunnuntaina kotiin tulleessaan mummu ja paappa toi Eedalle tuliaisa, kesäpuvun ja 1-vee juhlamekon. Kyllä Jyväskylän reissu kannatti! Mummun piti lähteä ittelle soppailemaan vaatteita niin ei se ollu kuin Eedalle saanu ostettua, oho! Eeda kiittää!

Mummun ja paappan tuliaiset.

Kallis vaihtoehto.

Olkkari

Nyt on kaikki tapettirullat päässy seinälle asti ja kyllä olemme tyytyväisiä! Vaikka tapetin kuvio on isoa ei se mielestämme ole liian silmille hyppivää.

No sitten piti alkaa miettimään, että mitä kalusteita tuodaan takas olkkariin. Meidän sohvat ei oo ikään oikein istunu tähän pieneen olkkariin ja ne on ollu väärän värisetkin, joten olen ainakin vuoden seuraillut regionlineä, joskosta tulisi myyntiin joku käytetty kulmasohva. Kait se joku kohtalo tämäkin on, että juuri nyt sellainen oli myynnissä ja me kärppänä käytiin se meille hakemassa. Uusvanha sohva ei kyllä väriltään ole sellainen kuin mitä oltiin ajateltu, mutta paljon parempi kuin vanhojen sohvien väri. Eikä se mallikaan nyt ihan kymppi ole, mutta sekin parempi kuin kaksi erillistä sohvaa. 

Nyt on uusi sohvakin päässyt tallista sisälle asti ja kaveriksi se sai meidän vanhan kiikkutuolin, rahin ja maton. Mitään muuta meillä ei vielä olkkarissa olekkaan. Mitään sinne ei tule ennen kuin ollaan varmoja mitä sinne halutaan. 

Senkki löysi uuden paikan Eedan huoneesta ja vitriinikaappi yläkerran aulasta. Kiva, ettei niitä tarvinut laittaa eteenpäin kiertoon kun ne on kumminkin ihan kivoja kalusteita.

Tapet.

Vanhat sohvat.

Vanhaa kalustusta.

Uusvanha sohva.

Telkkaritasoa, puuarkkua ja vitriinä uupuu vielä. 

Kiipeily

Kiipeileminen on nyt ykkös juttu! Kaikkea vasten voi nousta seisomaan mitä eteen tulee. Vielä se vaatii aika paljon työtä jotta ylös päästään, mutta kerta kerralta se helpottuu. Kerkes se Eeda tekemään jo aikamoisen kuperkeikankin, yhtäkkä oli jalat kohti kattoa, mutta ei paljoa menoa haitannut. Sellaiseen volttiin ei ihan jokainen kykenekkään, en ainakaan minä.

Ja niin on eka porras valloitettu!

Pyykinkuivausteline

Viikolla käytiin Kälviällä syömässä täytekakkua. Janne-eno täytti vuosia.
Janne aina tykkää kun me yllätetään se lahjavalinnoillamme. Tällä kertaa se sai pyykinkuivaustelineen lahjaksi. Jouluksi se sai siivousämpärin, jonka sisällä oli mm. tiskiharjaa ja siivousliinoja. Aina se ihmettelee yhtä paljon, että mitä ihmettä se niillä tekee. Ompahan sitten muuttokuormassa jotakin kotoa vietävää kun sen aika tulee, että äitin ruuilta pois lähtee. Käytännöllistä eikös vaan!

Hiihtokisoissa

Viikolla oli koulujenväliset hiihtokisat Santahaassa. Monenmoista suksijaa olikin hiihdoissa, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Hienoa, että koululaiset on innostuneita viettämään hieman erinlaisen koulupäivän.
Lindakin oli hiihtämässä ja käytiin huutamassa sille vähän tahtia ylämäessä. Minä kannustin ja Eeda huusi ihan muuten vaan niin paljon kuin kurkusta lähti. Eedan mielestä oli tyhmää istua pulkassa kun ei pulkka liikkunut mihinkään. Eihän semmonen oo mistään kotosin, että mäen alla seisotaan ja odotellaan Lindaa sinne saapuvaksi, kerta ois voinnu mäkeäkin laskea.

Hetki ennen starttia.

Lötköpötkö

Nythän se tyttö vasta tempun keksi! Kun Eeda on menossa pahuuen tekoon ja näkee että me tullaan kovaa sen perään ja ollaan nappaamassa sitä syliin niin se heittäityy ihan makarooniksi koko tyttö. Nosta nyt semmosta sitten lattialta, kyllä ne kaiken keksii!

Mitä ne jekut on 15 vuoden päästä?

Talon ainut timpuri?

Kun mamma tai pappa ei oikein ole puuseppiä, niin ehkä tytöstä sitten tulee.

Millään ei ois malttanu mennä nukkumaan, kun oli uusia leluja lattialla.

Apujoukko

Tapetointi alkaa olemaan paremmalla puolella. Kun olkkari on valmis ei kyllä kosketa remontointi vehkeisiin ihan vähään aikaa, ei ennen uutta inspistä.

Gamlamummu oli viihdyttämässä Eeda.

Mesilän sakki.

Jalat kantaa

Eihän siitä montaa päivää menny sen jälkeen kun Eeda oppi nousemaan polvilleen portaita vasten, että se oppi nousemaan seisomaan tukea vasten. Meillä ei oikein ole ollutkaan mitään sopivan korkusta kiipeily paikkaa sille missä ois voinu harjotella, mutta pitää nyt laittaa sille jotain minkä päälle saa kiipeillä. Sohvat on vielä liian korkeita, niistä ei saa tarpeeksi lujaa kiinnikkään, mutta pahvilaatikko on hyvän korkuinen ylös nousemista varten.
Seisominen olikin kuulkaas jännää puuhaa ja kaiken kruunasi se, että nyt pääsee käsiksi myös korkeamalla oleviin tavaroihin.
Ja arvakkaapa kun se suuttuu kun ei sohvaa vasten vielä pääse ylös vaikka kuinka yrittää!

Tämä vaatii vähän keskittymistä.

Pekkaspäivä

Jannella oli tänään pekkaspäivä. Se varmaan ajatteli, että ois vaan saannu olla ja köllöttää sohvalla koko päivän. Se oli väärässä. Pekkaspäivä on yhtä kuin tapetointi päivä.
No ei, ihan oikeasti nyt tartuttiin  vihdoin ja viimein meidän murheenkryyniin kimppuun eli olohuoneeseen. Sitä on nyt mallailtu ees sun taa ja ikinä se ei oo hyvä. Se on yksinkertaisesti liian pieni olohuoneeksi, vaikkakin iso rintamamiestalon olkkariks. Kaikkea ei voi saada, kun ei ite oo ollu suunnittelemassa pohjapiirustuksia.
Alotettiin puhtaalata pöydältä ja kuskattiin kaikki kalusteet veks, johan tuli neliöitä lisää. Katsotaan sitten, että mitkä kalusteet pääsee takasi olkkariin ja mitkä jää muualle huoneisiin ja saako jotku kalusteet uuden kodin.
Seinät oli siis valkoiset maalatut ja haluttiin tapettia. Janne oli jossain blogissa nähnyt vanhan rintamamiestalon olkkarin seinällä "vanhan" näköistä tapettia ja oli ihastunut siihen. Ja mikäs sen paremmin meille sopisi kuin "vanha" tapetti.
Oli meillä kuus eri tapetti vaihtoehtoa kotona mallailtavana, yksväriset skipattiin, kuin myös pienempi kuvioinen tapetti ja jäljelle jäi kaksi iso kuvioista rullaa. Ne oli samaa tapettia, mutta eri sävyiset, päädyttiin harmaaseen. Likasen valkoisen pohjalla tuhkanharmaata kuviota ja isoa sellaista. Vaikka itse en niin pidä isokuvioisista tapeteista niin tähän ihastuin, ehkä kuvio ei ole niin silmille hyppivää vaan sellaista vanhanaikaista. Ja harmaa oli juuri oikean väristä harmaata, joka ei taitu siniseen eikä vihreään takankaan vieressä.
Viime tapetoinnista ei mikään ole muuttunut, meillä on vieläkin yksi innokas apuri, joka kerkeää nyt vieläkin nopeammin liisterikupille ja ihan joka paikkaan. Onneks tälle päivälle saatiin apuvoimia paikalle, kiitokset Janne-enolle.

Siitä se lähtee!

Työnjohtaja!

Ystäville

Ystävyys on kuin perhosen lento,

niin hauras, kaunis, ihmeen hento.

Vaan hoivaapa sitä ja huolta kanna,

sen kauniimpaa asiaa ei elämä kanna.

Pulkka

Meillä ei ollut kuin tavallinen pulkka, eikä Eeda pysynyt siinä, tyttö valahti aina makuulleen siinä. Onneksi fammu pelasti meidän talven pulkkailut ja osti Eedalle oman vauvapulkan. Nyt on kiva käydä pulkkailemassa!

Pappa asentaa.

Nyt pysyy istumassa.

Mäenlaskua, se oli hurjan hauskaa!

Ei laskiaista ilman laskiaispullia

Laskiaispullat on aina yhtä hyviä! Ja mitä enemmän hilloa ja kermavaahtoa välissä niin sen parempi!

Nam!

Ois varmaan syönny useammakin pullan jos ois vain saanu!

Ylöspäin

Hassua miten lapsen kehitys menee aina asteittain eteenpäin. Viimeksi 8 kuukauden iässä Eeda oppi paljon uusia asioita ja nyt on menny yli kuukauden päivät, ettei se oo keksiny mitään uutta. Mutta nyt taas ihan viikon sisään on tullu tosi paljon uusia juttuja. Ihan lähi-aikoina Eeda on alkanut ojentamaan leluja toiselle, tulemaan luokse jos haluaa syliin, heittämään leluja pois jos ei halua leikkiä niillä, nousee polvilleen tukea vasten, nousee jatkuvasti konttaus asentoon ja se on alkanut KOMENTAMAAN meitä. Jos korotetaan ääntä sille niin se alkaa möykkäämään meille takasin, jessus me ollaan vielä pinteessä tuon tytön kans!

Jahas, kohta saa alkaa asentelemaan portteja.

Kaappiin ois päästävä!

Herkuttelu-ilta

Jannen mielestä mun kotiin tuomat kauppakassit on varmaan vähän tylsiä, kun niissä on vain maitoa, perunoita ja jauhelihaa. Janne lähti sitten eilen ite käymään kaupassa ja sen ruokakassissa olikin vain herkkuja. Joten meillä oli oikein herkuttelu-ilta eilen! Kieltämättä tortillat ja juusto suolakekseineen maistu ihan hyvälle ja makiaispussi kruunasi kaiken. Kyllä köyhät nautti!

Prima Donnaa.

Eeda herkutteli kurkulla.

Kiitos ja olehyvä

Eeda on oppinut antamaan leluja ja ottamaan niitä vastaan. Siitä tulikin hauska leikki, kun annteaan leluja toisillemme vuorotellen.
Eeda on myös alkanut jammailemaan musiikin mukana. Kun joku lelu alkaa soimaan, alkaa Eeda heilumaan ja nyökyttelemään rytmissä mukana. Toivonmukaan Eeda saisi paremman rytmitajun kuin mitä vanhemmillansa on!

Kiitos ja olehyvä.

Katsomossa

Eipä ole ennen tullut käytyä kattomassa lentopalloa. Lauantaina käytiin.
Lähdettiin ihan extempore Hollohakaan, kun jostakin näin, että miehillä oli siellä peli. Väkeähän siellä oli tuvan täydeltä. Itse peli jäi aika lyhyeen, tiikereiden sen viedessä.
Eeda ei paljoa pelistä välittäny, se vain lirkutteli yläpuolella istuville sedille.

Häikäisevä aurinko

Viime kesän Eedan sai pidettyä vaunuissa varjossa niinä päivinä kun aurinko paistoi. Ens kesänä ei neiti taida viihtyä enää vaunujen pohjalla. Meidän piti siis hankkia sille ihka ekat aurinkolasit.
Viikolla käytiin sitten soppailemassa ja paikallisesta lastentarvikeliikkeestä löytyi kunnolliset Baby Banzit. Väri vaihtoehtoja oli vaikka kuinka, mutta kun kuulin, että kultaisia laseja on valmistettu todella vähän niin sehän se väri sitten oli, ei pitäis ihan heti tulla samanvärisiä Baby Banzeja vastaan.
Mutta nyt on ongelma, miten saadaan se pitämään arskoja, sehän repii ne heti päästänsä. Täytynee harjotella vielä talven pimeydessä, ois ihan jees, että ne ois kevät aurinko keleillä jo silmiä suojaamassa.

Pikkasen cool!

Se oli silloin, nyt on nyt.

Jotenkin ei enää tahdo päästä lähtemään lenkille ollenkaan, josta kertoo se, että talven aikana olen käynyt suksien päällä tasan neljä kertaa. Juoksemassakaan ei turhan usein ole tullut käytyä, laiskuutta.

Mutta, kun enään ei ole mikään pakko, tai eihän ennenkään ole ollut, mutta nyt vasta sitä antaa itselle luvan olla lähtenättä lenkille. Enää ei tule huono omatunto vaikkei räntäsateeseen lähe tarpomaankaan, nyt auringon pitää paistaa kirkkaalta taivaalta jotta lenkille tulee lähdettyä. Ennen en pitänyt kävelylenkkejä minään, mutta nyt nostan ittelle hattua kun käyn vaunulenkin tekemässä, olen ollut reipas.
Eli pari vuotta kesti se prosessi oman pääkopan sisällä, että en ole enää  kilpaurheilija vaan ihan tavallinen lenkkeilijä, pikkuhiljaa sen alkaa hyväksymään, vaikka kilpailuvietti ei ole kadonnut minnekkään. Voisin käydä joka viikonloppu kisoissa, kunhan ei tarvitsisi reenata, se ei oikein käy käsikädessä, valitettavasti.

Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Kuten todella moni on minulle sanonut että aikansa kutakin ja niinhän se on.

Mutta jotakin olen kaivannut.
Olen koittanu miettiä, että mitä uutta voisin aloittaa, mistä olen aina haaveillut. Haaveissa on aina ollut, että jonakin päivänä haluaisin osallistua vpk:n toimintaan, jos oisin mies olisin palomies. Haluaisin koittaa näyttelemistä jossakin harrasteteatterissa, se vaatisi aika paljon rohkeutta laittaa ittensä likoon ja esittää ihan jotakin muuta kuin itteänsä. Lasten liikuntaryhmien ohjaaminen on myös lähellä sydäntä.

Halusin jotakin, joka olisi tiettynä päivänä tiettyyn aikaan.

Nyt sen löysin, lentopallon.
Ujuttauduin Kokkolan Tiikereiden naisharrastelijoiden joukkoon.
Kauan emmein ennen kuin uskalsin ottaa puhelimen käteen ja alkaa soittelemaan, että onko mitään joukkuetta mihin tälläinen ei ikinä lentopalloa pelannut voisi tulla pelailemaan.
Sain joukkueen, ajan ja paikan ja kiitos Elinan rohkenin paikalle.

Eilen oli ekat harkat, omatoimista pelaamista puolentoista tunnin ajan, täydellistä.
Siitähän on aikaa kun viimeksi olen lentopalloon koskenut, mutta kyllä pallon käsittely sieltä jostain syövereistä tuli. Sanoin heti, että mua saa ja pitää neuvoa, koska kokemus on lentopallosta koulun liikuntatunneilta. Suurin haaste oli paikat ja mitä kullakin paikalla kuuluu tehdä. En oo tienny mikä passari on ja mitä silloin kuuluu tehdä, mutta nyt tiedän. Ennen pelatessa on se ottanut pallon jolle se sattuu tulemaan, mutta nyt opein, että silläkin on väliä kuka pallon hakee ja kenelle sen laittaa ja kuka pallon lyö yli, mutta nyt olen tai ainakin luulen olevani jo vähän viisaampi senkin suhteen. Pelillisesti pärjäsin mielestäni kumminkin ihan hyvin. Joukkue otti hyvin minut vastaan, neuvottiin ja toisinaan myös kehuttiin.


Ikään ennen en ole harrastanut joukkuelajia, se ei ole ollut minua varten. Oon miettiny, että miksi en ole joukkuelajeista tykänyt ja joskus siihen taisin vastauksenkin keksiä; mun pitäis olla se joukkeen paras pelaaja, jotta olisin tyytyväinen. Yksilölajissa kun on vastuussa vain itselleen.

Nyt innostuin kyllä lentopallosta ihan sikana, jopa niin paljon etten meinannut saada illalla unta kun mietein kentällä vietettyä puolitoista tuntista. Samalla saa liikuntaa, saa kehittää itseä ja ennenkaikkea se on niin kivaa ettei huomaa ajan kulkua, ihan huippua! Yritän myös hyväksyä sen, että myös minä saan tehdä virheitä kentällä ilman ajatusta, että mitä muut nyt ajattelee kun en onnistunut.

Ehkä vielä joku päivä löydän itseni harrasteteatterin näyttämöltä ja lasten liikuntaryhmään ohjaajana tulen varmasti vielä olemaan.
Vähän on hartiat ja sormet kipeänä eilisestä, mutta odotan ensi torstaita kuin kuuta nousevaa!